perjantai 27. marraskuuta 2015

Sunnuntaifiilistelyä Vanhalta

Viimeiset messut, joilla olimme mukana oli Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetys Nukke- ja Nallemarkkinat. Viimeisen illan paniikki koettiin erittäin isona, mutta onneksi kaikki saatiin valmiiksi. Aamulla pientä myöhästelyä junista, mutta silti saatiin pöytä valmiiksi. 


Taneli, Nelli sekä Titta pääsivät kaikki messuilemaan. Taneli ja Nelli pyörähtelivät luistimilla juuri jäätyneellä jäällä ja Titta sonnustautui Lucia-neidoksi.


Taneli sai vieraitakin piipahtamaan sohvalle. Lyydia-mummo istahti kertomaan kuulumisia ja kertomaan ostoslöydöistä. Voi, mitä huippulöytöjä mummo olikaan tehnyt!!


Taneli lähti luikkailemaan ympäri salia ja tapasi julkkiksen! Forssassa Taneli ei ollut uskaltanut Remua jututtaa, mutta nyt hän rohkaistui! Remulla olikin kerrottavanaan monta tarinaa, joita Taneli jäi kuuntelemaan.


Lopuksi pakollinen kaverikuva ennen kuin Tanelin oli pakko palata pöytään pitämään pikkusiskolle kuria! ;D


Kiitos kävijöille! Hieno messuvuosi takana ja paljon olen tutustunut uusiin ihmisiin. Nyt on aika omille jutuille ja luovuudelle.