perjantai 23. tammikuuta 2015

Purjoja ja Poppareita

Purjoja on pitänyt tehdä jo pidemmän aikaa, mutta Fimon liukuvärjäys ei ole ollut houkutteleva idea. Päädyin kuitenkin yrittämään ja ihan suhteellisen onnistuneita näin ensimmäiseksi kerraksi. Valkoista ja vihreää massaa sai kaulita todella monta kertaa, että niistä sai edes vähän tasaisen lopputuloksen. Eniten aikaa vei nimenomaan massan valmistaminen, jota kaulitsin varmaan 30 - 40 minuuttia. Nyt niitä on kuitenkin isompi kasa valmiina, mistä osan laitan kauppaan ja osa menee seuraaville markkinoille myyntiin. 

Samalla kerralla pyöräytin vielä muutaman popparitötsän. Printin tein ensin Photoshopilla, jonka pienensin sopivaan kokoon. Sitten tulos ja leikkaus, minkä jälkeen pystyi aloittamaan massailun. Popparit tein valkoisesta massasta, minkä värjäsin lopuksi soft pastelleilla ennen paistoa. 

Viimeinen urakka oli kaikkien lakkaus ja kuivutus. Ennen lakkausta purjoihin lisäsin pienet kantatupsut liimaten. Poppareille ei ole vielä tarkkaa sijoitussuunnitelmaa, mutta enköhän jotain niille keksi. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti