sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kiertoseikkailu ensimmäisen taloni parissa

Ensimmäinen talo alkaa olemaan kokonaisuudessaan siinä pisteessä, ettei mikään huone vaadi enää totaalista remonttia. Tämän talon remonttia on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Ajanpuute on ollut yksi suurin syyllinen tähän.

Tässä kokonaiskuva talosta:


Ensimmäinen huone, jota lähdetään varsinaisesti tarkastelemaan on talon keittiö. Edellisessä tekstissä vähän kurkittiin jo lastenhuoneeseen, mutta palataan siihen sitten viimeisenä uudestaan. Eli alhaalta ylös päin mennään. (Nappasin kuvat todella kiireessä aamulla ennen junaan lähtöä, niin tuli hieman huonosti otettuja...)

Perhe on kerääntynyt syömään pöydän ääreen. Pöytään on katettu kalaa ja kokonainen täytetty kalkkua. Jälkkäriksi lapset ovat halunneet jäätelöt. Toivottavasti ne eivät ehdi sulaa!

Jääkaapin päälle on laitettu turvaan perheen herkkulaatikko lapsilta. Ei makeaa mahan täydeltä.


Keittiössä on tainnut olla kiirettä ilmassa, kun esille on jäänyt niin paljon. Äidillä on valmistumassa kurpitsapiirakka, jonka pohja valmistuu. Kodinkoneetkin on kaivettu esille työtä helpottamaan. Puoli kiloa vihanneksia päivässä toteutuu tässä perheessä, kun tuoreisiin lähitilan vihanneksiin on panostettu. Ehkä Saga saa kohta kahvinkeittimen, jotta voi avata äitienpäivä-kahvinsa. Tehtaalla on ollut vain hieman ruuhkaa tuotannon kanssa.


Perheen äiti on tainnut käydä Stockalla Hulluilla Päivillä tutkimassa hyvät tarjoukset. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti