torstai 16. kesäkuuta 2016

Angie Scarr:n Sipulit- sekä merenelävät -kurssien tuloksia

Lauantaina tunti messujen avauksen jälkeen suuntasin kohti Angien Sipulit-kurssia. Olin odottanut kurssille pääsyä jo siitä lähtien, kun tuli tietoon nämä kurssit. Angie Scarr on tehnyt upeaa työtä massailujen parissa ja tehnyt siitä meille muille harrastajille myös helpompaa ohjeiden sekä kurssien myötä. 

Unohdin kameran ottaa mukaan, minkä takia lauantain kuvasaldo on aika vähäinen. Kevätsipulit olivat Angien mukaan 'kevyempi kurssin aloitus'. Muutaman sipulin ehdin pyöräyttää ennen kuin alettiin tekemään kuivattuja sipuleja. Ihan ei tatsi ollut hallussa niin jäi kotiläksyjä tehtäväksi. Omat valmiit sipulini näkyvät viimeisissä kuvissa.

Sitten siirrytään lauantain kuviin, joita on muutama enemmän. Kädet olivat täynnä massaa, minkä takia en malttanut kauheasti kuvia ottaa.



Aina välillä kokoonnuttiin katsomaan opettajan varmoja ja kokeneita otteita. Kasa massaa muuttuikin yhtäkkiä kokonaiseksi kalaksi. 'Se on helppoa silloin, kun sen osaa!' Sitten, kun oltiin saatu oppia, mentiin takaisin kokeilemaan oppeja omien tankojen kanssa.



Tässä alla on omat tuotokseni. Kokonainen kala on vielä vaiheessa, koska se tarvitsee evät ja silmän vielä.




Kurssin lopuksi tuli hieman hulluteltua! Kysyin Angieta yhteiskuvaan ja hän ehdotti, että otetaan 'silly pose', koska ne muistaa pidempään. Noh, kahta kertaa ei tarvinnut kehoittaa ja löysimme itsemme leikkipuistosta kurssipaikan takapihalta. Iso kiitos vielä! <3






13 kommenttia:

  1. Wau, mitä mereneläviä ja sipuleita :)

    VastaaPoista
  2. Wau, mitä mereneläviä ja sipuleita :)

    VastaaPoista
  3. Hyviä töitä, hienoja kuvia ja toden totta, tuon loppukuvan tulemme kyllä muistamaan. Toinen kurssilainen kiittää muistojen kirjaamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä jää aina paljon ihania muistoja - varsinkin noista viimeisistä kuvista :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vielä täytyy tehdä kotiläksyjä, että menee tekovaiheet pitkäkestoiseen muistiin :)

      Poista
  5. Wau! Upeita ja niin oikeannäköisiä!

    VastaaPoista
  6. Tosi hienoja, harmi kun en päässyt kurssille Lahteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä harmi! Täytyy toivoa, että vielä joskus tulee uudelleen vaikka ei ihan heti (tai lähdetään sitten kerholla Espanjan lämpöön ;) )

      Poista