sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Naisella on etuoikeus suureen kenkävarastoon !

Päivä 1:

Taneli pakkasi autoon paljon kaikkia tarvikkeita viikonlopun kurssille. Suuntasimme Riihimäen kansalaisopistolla järjestettyyn jalkinekurssiin. Marian ohjeilla ja malleilla viikonloppuna harjoittelimme tekemään mm. hokkareita, monoja, korkokenkiä, tennareita ja saappaita. 


Aloitin tekemään kumisaappaita ensimmäisenä. Nooh, hermot venyivät ja paukkuivat, mutta päättäväisyys ei antanut niille sijaa. Työ tekijäänsä opetti ja samalla vähitellen tuli lisää ideoita millaisia kankaita voi ja pystyy käyttämään. Ensimmäisen päivän lopulla valmiina oli yksi pari mustia kumisaappaita. Jee! Ei ne ihan mallikappaleet olleet, mutta sopivat käyttötarkoitukseensa.


Junamatkalla vähän harjoittelin kotiläksyinä noita saappaita seuraavalle päivälle, ettei jää peikkoa. 

***

Päivä 2:

Taneli huristeli takaisin kurssille vaikka lunta satoi reippaasti ja keli oli aika huono. 


Saappailla jatkettiin ja halusin tehdä pinkit saappaat. Tämä saappaiden tekeminen alkoi jopa vähitellen sujua...! 


Kolmen saapasparin jälkeen tein mustasta nahasta monot ja niiden tekemiseen olikin jo parempi tatsi. Monoille taitaa olla pakko tehdä sukset jossain vaiheessa. Ehkä sitten, kun tämä kenkäinnostus laskee.

Viimeisenä tein vielä nuo siniset balleriinat (näkyvät aika huonosti tuossa kuvassa). Balleriinojen tekeminen olikin todella hauskaa! Helppo kenkämalli tuunata erilaiseksi koristeilla ja kankailla. 



*Beebbeeb*

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja Taneli pakkasi kengät takapenkille. Oli aika suunnata takaisin kotiin. 


Nämä syntyivät vielä kotiin päästyä (hups! :D)


2 kommenttia:

  1. Ihania kenkiä teit. Harmittaa kun en itse päässyt. Toivottavasti Maria tulee Riihimäelle uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla sitten toivottavasti pääset! Maria ihan vaikutti kiinnostuneelta tulla uudestaankin ja yrittää ehdottaa Riksuun kurssia uudelleen jollain toisella aiheella :)

      Poista