keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Neulehihatin Hermionelle


Turun nukkismessuilta ostin Hannan pöydästä Hermionelle neuleen. Ihastuin tuohon langan värimaailmaan, joka on yhteneväinen Kotikolon väripalettiin. Se istui hermionelle kuin tehty. Siiten piti tehdä muut vaatteet. Suskilta sain hamekankaat sekä legginsseihin löytyi sopivaa neulosta. Hermionella olikin vaatteet jo melkein valmiit. Mutta...

Olin aluksi ajatellut tehdä alushameen värisen puseron neuleen alle, koska posliiniset kädet alkavat kyynärvarresta. En saanut jotenkin ollenkaan sitä aikaiseksi. Suunnitelmat sitten muuttuivatkin. Kerhoamme on puraissut neulekärpänen! Viimeisinä kerhokertoina ollaan juteltu langoista ja kehuttu puikkoja sekä mietitty seuraavia projekteja. Rohkaistuin sitten tekemään hihattimen Hermionelle, kun näin miten kivan kietaisuhihattimen Ginny oli saanut. :)

Nyt se sitten on valmis ja päätelty :)


4 kommenttia:

  1. Oi kun tuli hieno. Nuo Manosin langat ovat kyllä ihan huippuhienoja ja sopivia minineulontaan. Tuohan on melkein samanlainen, kuin se, jonka näytin Susannalle täällä, siinäkin on reikäneuletta selkäosassa ja taitaa olla ihan samaa lankaakin. Hihatin on ihan ehdoton vaate näille pehmokäsinukeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suski vähän vinkkasi sun neuvoja, mitkä vähän helpottais tuota tekoa. Joku mulla meni kyll ihan vinksalleen, kun googlasin helpon neuleohjeen tohon selkäosaan, mut ei toi mun lopputulos näyttänyt siltä miltä siin ohjees oli. :D Siks se ei kärsi tarkastelua 'ei nuken päällä'- silloin siitä saa hyvät naurut..! hups.. :D

      Poista
    2. Hienolta se näyttää ja aina ne menee vinksalleen ilman nukkea. Pitää tehdä paljon ohuempaa, jos haluaa että laskeutuu nätisti myös ilman henkilöä. :D

      Poista
  2. Aivan upea neule, kertakaikkiaan! Saakao Manosin lankoja Suomesta, vai mistä olet tilannut?

    VastaaPoista