torstai 23. huhtikuuta 2015

Hortensioita


Puuhastenlin eilen ensimmäistä kertaa kukkasia. Hortensiat ovat minun lempikukkia kaikissa väreissä. Hortensian kukka on samalla runsas, mutta silti herkkä koostuessaan yksittäisistä kukinnoista. Ensin valmistui vaaleansinisiä kukkia ja seuraavaksi aion tehdä vaaleanpunaisia sekä valkoisia. Ajattelin aluksi, että kaupparakennukseen laittaisin myyntiin vain ruokaa, mutta ehkä täytyy laajentaa leikkokukkiinkin. 


Taustalla näkyy Pentikin ihana Hortensia-kaitaliina. Tuo liina oli aivan pakko ostaa sinisen ja vaaleanpunaisen sävyissä, koska en osannut tehdä kaupassa päätöstä!



Näistä oli mukava aloittaa tutustuminen kukkien tekoon. Hortenssioissa oli hieman haastetta, mutta kuitenkin suhteellisen simppeliä. En vielä omista kukkamaljakoita, niin asettelin yksittäisiä oksia tekemiini emalikannuihin. Pysyivät pystyssä yllättävän hyvin vaikka kukat olivat aika painavia yläosasta. Ajattelin pian aloittaa ostamaani minikasvihuoneeseen roomboxin teon, joten pieni alkulämmittely on ihan hyvästä. Lisäilen kuvia tulevista kukistakin, kun saan lisää valmiiksi. :)

3 kommenttia:

  1. Kauniita nämä sinisetkin kuin myös livenä nähdyt vaaleanpunaiset.

    VastaaPoista
  2. Kauniita nämä sinisetkin kuin myös livenä nähdyt vaaleanpunaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi täytyy uskaltautua tekemään muita kukkia, ettei talot täyty pelkästään näistä! :)

      Poista