sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Niittypolku 4

Omat taloni saivat tänään oman katunsa. Niittypolulla on tällä hetkellä vain yksi omakotitalo nro 4, jossa asuu Klementin perhe. Tämä perhe muutti asumaan nykyiseen asuntoonsa 90-luvun puolessa välissä ja talo vaatiikin tällä hetkellä mittavia peruskorjauksia. 

Perheen isä, Karl, työskentelee johtotehtävissä rahoitusalalla. Hänen päivänsä ovat pitkiä, mutta viikonloppuisin viettää aikaansa perheen ja isovanhempiensa kanssa. Erityisesti klassinen musiikki on hänen sydäntään lähellä, koska hän on pienestä lähtien soittanut pianoa ja jousisoittimia. Talossa kuuluukin usein Karlin flyygelin soitto samalla, kun hän opettaa vanhempaa tytärtään soittamaan viulun perusteita.

Talossa olevat nuket ovat myös alkuperäiset, millä pienenä tyttönä leikin (huomaa myös ehkä ulkonäöstä! :D)
Karlin vaimo, Saga, on toiminut luokanopettajana pienellä ala-asteella. Tällä hetkellä hän on jäänyt hoitamaan kotiin perheen nuorinta tulokasta, jolle ei vielä ole annettu nimeä. Sagan päivät vierähtää huolentien kodinhoidollisista tehtävistä ja erityisen hyvä hän on keittiössä. Hän pyöräyttää hetkessä pöydän täyteen erilaisia herkkuja, joita koko perhe kokoontuu syömään.



Perheessä on vielä kaksi sisarusta Salli ja Sanni, jotka viettävät tiiviisti aikaa yhdessä. Molemmat ovat juuri aloittaneet esikoulussa käynnin. Lastenhuone on joutunut remontin alle, koska kasvavien tyttöjen vaatimukset kasvavat kokoajan. Salli harjoittelee viulunsoittoa ja kohta perinteinen kissanpolkka alkaakin olla hallussa. Sanni on muutaman vuoden nuorempi ja hänessä on hieman taiteilijan lahjoja. Piirrustuksia syntyykin kovaa vauhtia leikkien seassa. Välillä on piirrustukset olleet seinilläkin, joten siksi huoneeseen on tulossa uudet punavalkoiset tapetit.

Niittypolulle on asettunut paikallisia tuotteita myyvä kauppapuoti, ompelimo ja pieni kahvila. Kauppapuoti on valmistumassa jo asukkaita varten, mutta yläkerroksien huoneistot ovat rakennustyömaalla kesken. Molemmissa kohteissa on sama työnjohtaja, jolla on ollut aika kiirettä ja remontit nukkismaailmassa ovat venyneet. ;)

*****

Niittypolku 4:n on isäni rakentama nukkekoti minulle, kun olin pieni. Nyt talo on saamassa uutta elämää. Pienempänä leikin aina vaihtelevasti sillä ja hyvin se on kestänyt vuosien saatossa. Talolla alkaa vähitellen olla ikää parikymmentä vuotta. Taisin olla noin 4 vuotias, kun sen sain. Aloitin muuttamaan tätä taloa sisustukseltaan yksityiskohtaisemmaksi jo erittäin monta vuotta sitten. Projekti kuitenkin hyytyi ajanpuutteen vuoksi.

Talo erittäin keskeneräisenä, mutta tähän on hyvä sitten valmiina verrata! :) Maalarillakin on hommat näköjään ihan kesken... Hups!
Nyt on ollut innostusta ja aikaa iskeä kiinni taloon. Säilytän alkuperäisiä tapetteja muutamiin huoneisiin, mutta laitan kaikki lattiat uusiksi. Ennen talossa oli meidän oikean talon remontista jääneitä muovimattojen mallipaloja. Maalia saa talo paljon pintaansa ja ulkoseiniin on tullut jo valkoinen rappaus.  

 "Ei se päämäärä vaan se  kuljettu matka" - tällä motolla työstän taloani. Se tulee joskus olemaan valmis, mutta en pidä sen suhteen liian kiirettä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti