torstai 28. toukokuuta 2015

Decal-vesisiirtotekniikan opettelua

Olen pitkään jo halunnut kokeilla itse siirtää kuvia Decal-paperin avulla. Matkaan mahtui monta mutkaa ennen kuin minulla oli kaikki tarvittavat välineet siihen. Astioita oli iso pino varastossa, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa. Ensimmäisen kerran, kun tilasin muutaman arkin Decal-paperia Ebaysta, jouduinkin huijauksen kohteeksi, joten paperia ei silloin tullutkaan. Onneksi menetys oli alle 5 €. "Oppirahathan aina on maksettava." Sitten tulinkin varovaisemmaksi ja asia jäi hetkeksi syrjään. Selvittelin myöhemmin yhden paperikaupan, joka myy myös Ebayn kautta ja sitten sain paperini matkaan. Todella nopeasti tulivat Suomeen Jenkeistä. Tilauspäivästä ei mennyt edes viikkoa, kun kuori tipahti postilaatikostani. 



Nyt oli paperi, mutta akryylilakka puuttui. Lähdin eilen hakemaan lakkaa Motonetistä. Ensimmäiseksi sanottiin, että kirkas lakka on loppu. En suostunut lähtemään ilman lakkaa, niin myyjä alkoi näpyttelemään konetta ja löysi sitä satsin varastosta. Ne eivät olleet ehtineet purkaa kuormaa vielä. Lakka napattiin sitten mukaan ja kotiin. Nyt oli vihdoin kaikki tarvittavat välineet!

Pintereistissä oli kauniita astioita sekä Iittalan verkkosivuilta löytyi laajasti malleja. Käsittelin kuvia Photoshopissa ja sitten pienensin sopivaan kokoon. Kasasin yhteen arkkiin mahdollisimman paljon malleja, jotta paperia ei mene hukkaan. Tulostin normaaleilla tulostusasetuksilla kuvat paperille ja annoin musteen kuivahtaa. 

Sitten akryylilakkaa kuvien pintaan. Tässä työvaiheessa kannattaa olla erityisen huolellinen, ettei myöhemmin muste pääse leviämään vedessä. Lakkasin pariin kertaan arkin ja annoin kuivua noin tunnin verran. 



Leikkasin kuvat irti ja upotin hetkeksi viileään vesiastiaan, jotta siirtokuvan sai liu'utettua pinseteillä taustapaperista irti. Kuvaa oli helppo asetella vielä hetki siirtämisen jälkeen astian pinnassa ja pieni kuivaus talouspaperilla ylimäääräisestä vedestä. Osan astioista paistoin uunissa 100 asteessa noin 30 minuuttia, jotta rypyt ja kuplat vähän tasoittuva muovin sulaessa. 


Niittypolku 4:n keittiöön tulee Taika-astioita sekä uudemman Tanssi-sarjan lautaset menevät siihen tulevaisuudessa joskus valmistuvaan Kotikoloon. 


Perheen lapset saivat myös omia astioita. Taitaakin olla tiedossa Muumi ja Prinsessa -aiheiset synttärikestit. (Lautasissa kuvat oikeasti tarkempia, en saanut oikein hyvin kuvattua niitä läheltä tarkkana.... )


10 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia! Tekee mieli itsekin kokeilla 😊

    VastaaPoista
  2. Ihania! Mistä olet ostanut noita "lautasia"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin ne ulkomailta, paikkaa en muista enää, kun olen poistanut tilaushistorian.

      Poista
  3. Ihania juttuja -voisit tulla opettamaan meitä Lahteen ;)

    VastaaPoista
  4. Ai kun ovat hienoja ja sööttejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy seuraavasti laittaa ne johonkin kattaukseen

      Poista
  5. Upeita astioita! Tämmöisistä minäkin haaveilin, mutta taidan siirtyä kynsisiirtokuviin.

    Vaikeintahan tässä hommassa on juurikin noiden kalvojen tilaaminen. Mulle tuli yksi setti huonoja kalvoja, tilalle lähettivät uudet - mutta ne oli rutattu lähetyksen aikana (eli huonosti pakattu).
    Toisen tilauksen kalvot ei ikinä saapuneet. Jätin Ebaylle selvityspyynnön ja rahat kyllä maksettiin takaisin.

    Eli minua kiinnostaisikin kuulla, mistä lopulta sait tilaamasi kalvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin World of Paperista - pieman kalliimpia ja postimaksut joutuu maksamaan, mutta oli hyvin pakattu ja todella ystävällinen palvelu :)

      Poista