torstai 11. kesäkuuta 2015

Markkinaostokset

Lauantain messuilta lähti monta pientä juttua kotiin vietäväksi. Löysin juttuja molempiin taloihini ihan mukavasti sekä jätin muutaman tilauksen, jotta saa sellaista kuin itse toivoo väritykseltä sekä mittakaavalta.

Näiden lisäksi löysin kaipaamani Lundbyn muuntajan!


Punaiset kalusteet sekä Hymy Tyttö -patsas olivat Mirkalta, jotka menevät kaikki Niittypolku 4:n lastenhuoneeseen. Samaa sarjaa olevia kalusteita on tarttunut aikaisemmiltakin messuilta mukaan ja ovat kai oikeasti tarkoitettuja Lundby-kokoiseen taloon. Noh, minulla on ensimmäisessä talossa "sulassa sovussa" mittakaavat sekä kaikki erilaiset tyylisuuntaukset. ;)





Johannan vanhasta alusvaatekokoelmasta löytyi ihanuus sängyn päälle. Se, että keneltä se on unohtunut, on vielä mysteeri. 


Talon ulkosyrjälle sijoittui roskakori, jonka tyhjennys on tainnut jäädä hieman vähemmälle. Minihalin printistä tehty ja sisällöksi tuunailin kasan erilaisia romppeita, mitä elämässä kertyy. 


Mirjan tekemä leikkuulaudalla oleva kala, oli aivan huippu hieno. Keittiötasolla alkaa olemaan jo ahdasta, joten lisälaskutilaa on saatava ensitilassa. Ruoka-asioista ei vaan voi karsia!


Minilandista sekä Finnaimolta tuli napattua valmiiksi sorvattuja puuosia ja akryylikannuja. Täytyy hetki keräillä ideoita, mitä niistä saisin aikaiseksi. Kannut päätyvät kuumien kesäpäivien mehukannuiksi (niitä kesäsäitä odotetaan ihan 1:1 suhteessakin). 

Lundby sai muuntajan avulla sähköt, mikä oli iso harppaus eteenpäin tämän projektin parissa. Se on nyt ensimmäinen sähköistetty taloni! Ehkä joskus tämä tuleva insinööri oppii sähköistämään itse omat nukketalonsa. ;) Lisäksi löysin Marcellen minien tekijän puukopat Villa Töpölän keittiöön. Ihanat pastellin sävyt sopivat keittiöön just eikä melkein!


... Mitähän Taneli mahtaa niihin laittaa. Ehkä itsekasvattamansa tuoreet maasta nostetut porkkanat.

2 kommenttia:

  1. Upeita ostoksia! Samanlaisen kalan onnellinen omistaja olen minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kalat sopii teemaan, kun kesäkin on jo alkanut. :) Nyt pääsee nukkiksessakin tekemään tuoretta kalapiirakkaa

      Poista