sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hilman ja Vilman puodin avajaistunnelmia

Kerhona on työstänyt edesmenneen Jaanan, joka tunnettiin myös Wooperina harrastepiireissä. Keväällä talot haettiin kerholle ja siitä projekti lähti liikkeelle. Viimeisimpänä kuukautena melkein viikottain sekä kotiläksynä tuli jotain taloihin tehtyä. 

Susanna kirjoitti pienen koosteen Suuren Snadin lehtiseen, jossa avattiin hieman enemmän talojen matkaa. Tapahtumajulkaisun kuvat saatu lainaan MarEveltä (klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan paremmin koko tekstin):



Ensimmäisenä Tanelin matkassa lähdetään käymään Hilman ja Vilman sisustuskaupan sekä kahvilan avajaisissa.


Taneli löysi heti karvaista rapsutusseuraa kuistilla olevista koirista. Hieman alkaa jännittämään avajaisiin meno, mutta rohkeasti pupu lähtee seikkailukierrokselle. Taloissa on paljon nähtävää sekä uusia tuttavuuksia!




Hilma (vai oliko se sittenkin Vilma ;) ) on tiskin takana valmiina palvelemaan tulevia asiakkaita. Seinät notkuvat astioista, mitkä ovat toinen toistaan kauniimpia. Keskipenkille on koottu korkeita astiapinoja. Kaikki astiat kiinnitettiin toisiinsa Tacky Waxin avulla, ettei vaan mikään irtoa ja menisi rikki. Jollekin asiakkaalle on kuitenkin käynyt pieni vahinko ja lattialta löytyy hups-kasa! Astioita emme rikkoneet vaan palaset löytyivät säästettyinä talojen alkuperäisistä tavaroista. 


Mitäs täällä on...? En minä niin näistä pöytäliinoista ymmärrä... Ne on tyttöjen juttuja!

Sitten Taneli hipsuttelee Hilman luokse ja supattaa jotain sen korvaa. Sitten pienen pupun korvat ihan punastuvat. Hän nimittäin kysäisi miten ihmeessä Hilmalla ja Vilmalla on noin pitkät loikkakoivat. Taneli haluaisi samanlaiset, jotta voisi loikkia pidempiä loikkia kuin siskonsa. :)


Voi, kun tuosta kannusta maistuisi mamman porkkanamehu varmasti hyvältä! 


..tai näihin uunivuokiin saisi hunajamarinoituja porkkanoita sekä porkkanamuhennosta. Tässähän alkaa ihan tulla nälkä pelkästä ajatuksesta!


Oho-hups!!!!


...en se minä ollut! Ja pientä pupua alkaa tutisuttamaan..


Hilma auttoi Tanelia siivoamaan sirpaleet sanoen, että vahinkoja sattuu kaikille. Sen jälkeen Taneli jatkoi matkaansa yläkerran kahvilaan herkuttelemaan Vilman luokse. Yläkerrassa on kahvila sekä valaisimia ja leluja paljon esillä. Kahvilan asiakkaille on montaa eri herkkua tarjolla sekä tiskin alta löytyy lehtiä, jos kahvin ääressä haluaa viettää pidemmänkin tovin.






En itse Wooperia henkilökohtaisesti tuntenut, oli hienoa päästä tähän projektiin mukaan. Muutamia hataria muistikuvia on varhaisilta markkinoilta. Silloin en itse vielä harrastanut nukkistelua, mutta olin äidin mukana markkinoilla. Muutaman aarteen äitini oli ostanut minun taloihini: kaksi limenvihreällä raidoituksella olevaa tarjoiluvatia. <3 Limenvihreä oli silloin yksi suosikkiväreistäni, mitä se on edelleen. 

6 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia Tanelin vierailusta.

    VastaaPoista
  2. Toi kuva, jossa näkyy pelkät korvat lautaspinon takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se naurattaa mua vieläkin aina, kun sen nään! :D

      Poista
  3. Mahtavaa, että vihdoin saamme taas nähdä Jaanan taidonnäytteet! Suurkiitos teille tekijöille! Missä näitä töitä jatkossa säilytetään, ja tuleekohan niitä toisillekin messuille/tapahtumiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hienoa, että talot pääsivät esille vihdoin ja heräsivät henkiin.<3 Talot jatkoivat matkaa Jaanan läheisten luokse eivätkä varmaan tule jatkossa enää olemaan esillä.

      Poista